Peter Franzén myöntää: Urani vaativin elokuva

14.03.2013 18:15 - Eeva Rajala

Näyttelijä-ohjaaja Peter Franzén on hiljattain saanut päätökseen esikoisohjauksensa kuvaukset. 

Kyseessä on Franzénin omaan Tumman veden päällä -romaaniin perustuva samanniminen elokuva. Kirja ja elokuva perustuvat osittain Franzénin omiin kokemuksiin alkoholistiperheen pienenä poikana. Mies myöntää, että kyseessä on hänen uransa vaativin projekti.

- Ehdottomasti. Sen takia jos tässä juttelen vähän omituisuuksiani, niin pääni on jossain kummallisessa välitilassa. Ohjaaminen on hyvin kokonaisvaltainen prosessi. Tietenkin, kun ensimmäistä kertaa olen asialla, niin siihen uppoaa vielä syvemmälle, Franzén kertoo Voicen haastattelussa.

Kuvaukset on saatu purkkiin ja pienen tauon jälkeen Franzén pääsee leikkaajan kanssa editoimaan materiaalia elokuvaksi. Vaikka kuvaukset on takanapäin ja leikkaaminen seuraavaksi edessä, kestää Franzénilta vielä pitkään ennen kuin hän pystyy irtaantumaan näin henkilökohtaisesta projektista.

- Ensi-ilta on 6. syyskuuta ja nyt vasta aletaan tehdä elokuvaa. Nyt pieni paussi ja sitten takaisin tekemään, Yhdysvaltoihin kotiinsa juuri palannut Franzén jatkaa.

Ennen Tumman veden päällä -elokuvaa Franzén nähdään Kerron sinulle kaiken -elokuvassa, joka sai ensi-iltansa viime viikolla. Katso elokuvan traileri alta:

Kilpailut

Uusimmat