IS: Näin karistetaan raskauskilot – julkkisnaiset kertovat

27.03.2013 08:15 - Eeva Rajala

Viulisti Linda Lampenius kertoi tällä viikolla, miten hän toipui synnytyksestä hyvään kuntoon muun muassa osteopatian avulla. Ilta-Sanomissa muut julkkisäidit kertovat omat vinkkinsä raskauskilojen karistamiseen. 

Näyttelijä Olga Temonen sai kolme viikkoa sitten pojan. Aika on synnytyksen jälkeen hurahtanut perheen kaikkien lasten kanssa ja raskauskiloista on jäljellä enää muutama. Tottunut liikkuja myös hyppäsi hevosen selkään vain viikko synnytyksen jälkeen.

- Pääsen nopeasti vanhoihin mittoihini, kun yritän hillitä syömisiäni ja vähennän karkin syöntiä, Temonen lisää Ilta-Sanomien printtiversiossa.

Malli ja juontaja Niina Backman saa kiittää hyviä geenejään, ettei hänelle ole kertynyt kovin paljon raskauskiloja. Backmanin mukaan peruskunnosta huolehtiminen on myös auttanut raskauskilojen välttämisessä.

- Joka kerta olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä synnytystä edeltävään päivään asti...Olen ollut aika nuori saadessani lapset. Se voi vaikuttaa myös asiaan, Backman pohtii.

Käsikirjoittaja ja kirjailija Katri Manninen kertoo käyttäneensä synnytyksen jälkeen vyötärövyötä ja lantiokonserttia, jotka ovat suunniteltu nimenomaan raskauden jälkeiseen palautumiseen. Kuusi viikkoa sitten kuopuspoikansa synnyttänyt Manninen on vasta alkamassa varsinaista kuntokuuria, muttei hätäile asian kanssa.

- Ensimmäiset viikot olen antanut kehon vain toipua. Olen ottanut tavoitteekseni, että kahden vuoden kuluttua, kun täytän 40 vuotta, olen elämäni kunnossa, hän selventää.

Kiinteistökuningatar Kaisa Liski ei kanna huolta raskauskiloista, joita ei vielä ole elokuun keisarileikkauksen jälkeen kaikkia karistanut. Hän ei myöskään usko orjalliseen laihduttamiseen, mutta on palkannut jo valmentajan ja aloittaa fustra-laihdutuskuurin seuraavien viikkojen aikana.

- Näytän nyt suhteellisen siedettävältä näinkin. Haluan kuitenkin saada kroppani siihen kuntoon, mikä tuntuu minulle luonnolliselta...En ole miettinyt keisarileikkauksesta tulleita arpia. Olen vain onnellinen, että lapsi syntyi maailmaan turvallisesti. Se on pääasia, Liski sanoo.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat