Hui, mitä tuloja! Eniten tienaavat julkkikset listattiin
Popin kuningattaren vuositulot nousivat huippulukemiin.
Talouslehti Forbes on julkaissut jälleen vuotuisan listansa eniten tienaavista julkkiksista. Kärkeen nousi tänä vuonna Madonna, jonka vuositulot olivat huikeat 93,5 miljoonaa euroa.
Summa on popparin tähän astisista vuosituloista suurin. Madonnan tienestit tulivat pääosin MDNA-kiertueesta sekä hänen suunnittelemistaan tuoksu- ja vaatemallistoista.
Toiseksi varakkaimpien julkkisten listalla nousi elokuvaohjaaja Steven Spielberg jonka tulot olivat 74,8 miljoonaa euroa.
Jaetulla kolmannella sijalla olivat 50 Shades of Gray -kirjailija E. L. James, musiikkimoguli Simon Cowell sekä mediapersoona Howard Stern. He tienasivat viimeisen vuoden aikana kukin 71 miljoonaa euroa.
Lähde: Forbes
Kilpailut
Uusimmat
Puusta pudonneet omenat voivat kutsua luokseen rottia - syksy vaatii omenapuullisilta ripeää toimintaa
Oletko lähdössä sienestämään? Vinkit, joiden avulla vältät eksymisen
Influenssarokotteen voi käydä ottamassa Yliopiston Apteekista ensi viikosta alkaen
Pauliinan kodissa on paljon kaunista katseltavaa: "Koti saa olla sellainen hyvänmielen leikkikenttä"
”En tiennyt, että pystynkö enää ikinä palaamaan lavoille” - sairaus muutti Nelli Matulan artistiutta
Näytä lisää