Jasmine Tukiainen pyrkii Ruotsin Miss Universum -edustajaksi

04.12.2013 16:55 - Mikko Räsänen

Maatilan prinsessat -sarjasta tuttu Jasmine Tukiainen on pyrkimässä Ruotsin Miss Universum -kilpailuun.

Jasmin Tukiainen tuli julkisuuteen tänä syksynä, kun hän osallistui Maatilan prinsessa -tosi-tv-sarjaan. Nyt Tukholmassa asuva Jasmin on osallistumassa Miss Universe Sweden -kauneuskilpailuun, jonka voittaja pääsee edustamaan Ruotsia Miss Universum -kilpailuun ensi vuonna.

Kilpailu on vasta alkuvaiheessa, ja kisan nettisivuilla on julkaistu kuvia ehdokkaista. Ehdokkaita voi äänestää ja parhaat pääsevät mukaan varsinaiseen kilpailuun. Jos isänmaalliset suomalaiset haluavat edesauttaa Jasminia Miss Ruotsiksi, voi hänelle käydä antamassa äänensä täällä.

Jasmin kertoo miettineensä jonkin aikaa ennen kuin päätti osallistumisestaan.

- Minua ehdotettiin sinne kuvien perusteella ja ajattelin ensin, että en pärjäisi. Mutta sitten päätin haastaa itseni lähtemällä mukaan äänestykseen. Katsotaan, tykkäävätkö tuomarit minusta, kun menen tapaamaan heitä.

Kilpailut

Uusimmat