IS: Herra Ylppö kärsi häiriintyneestä vainoajasta vuosia: Uhattiin ampua lavalle

01.02.2014 09:45 - Senni Loikala

Suosittu suomalaismuusikko Herra Ylppö joutui pakkomielteisen vainoajan uhriksi vuosien ajaksi. Yksi vainoajan uhkauksista kuitenkin sai miehen todella ahdistuneeksi.

Muusikko Herra Ylppö on joutunut tuntemaan julkisuuden varjopuolet nahoissaan. Hän kertoo Ilta-Sanomille häiriintyneestä naispuolisesta vainoajasta, joka varjosti Ylpön elämää vuosien ajan. Muusikon mukaan vainoajan puhelimitse ja kirjeitse tulleet yhteydenotot vaihtelivat tappouhkauksista rakkaudentunnustuksiin. Kerran vainoaja kuitenkin sai Ylpön todellakin varpailleen.

- Uhattiin, että minut ammutaan keikkalavalle tietyn keikan aikana. Kun keikka tuli, oli kyllä hyvin vaikea keskittyä siihen. Taustalla oli ajatus, että mitä jos kuitenkin, kertoo Herra Ylppö Ilta-Sanomille.

Tappouhkauksesta tietyn keikan aikana on kulunut noin viisi vuotta. Herra Ylppö kertoo, että eniten häntä kuitenkin pelotti vainoajan vahingoittavan hänen läheisiään.

Nykyään Herra Ylppö saa olla rauhassa ja ikäviä yhteydenottoja tulee hyvin harvoin. Hän kuitenkin pohtii häiriintyneitä yhteydenottoja myös vainoajan näkökulmasta.

- Uskon, että tällaisilla pakkomielteisillä vainoajilla on myös hyvin raskasta, sanoo Ylppö.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat