M.I.A pyytää: Lainaisitko muutaman miljoonan Madonna?

18.03.2014 13:00 -

Amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliiga NFL vaatii brittiläisräppäri M.I.A:lta  noin 12 miljoonan euron korvausta kahden vuoden takaisesta väliaikaesiintymisestä. M.I.A onkin nyt kääntynyt Madonnan puoleen asian tiimoilta.

Superbowlin väliaikashowssa vuonna 2012 Madonnan rinnalla esiintyivät muun muassa Nicki Minaj ja M.I.A. Tätä huikeaa spektaakkelia seurasi jopa 167 miljoonaa katsojaa. Kesken yhden kappaleen brittiläinen räppäri M.I.A näytti keskisormea kameralle.

NFL on yrittänyt salaisesti sovitella tapausta artistin kanssa syksystä lähtien, pääsemättä kuitenkaan yhteisymmärrykseen. Nyt NFL on päättänyt vaatia noin 12 miljoonan euron korvausta M.I.A:lta. Suuri summa perustuu NFL:n laskelmiin siitä, mitä mainostajat maksaisivat tästä noin kahden minuutin näkyvyydestä.

M.I.A. sanoo puhemiehensä kautta NFL:n haluavan tehdä hänestä esimerkin ja maksumiehen. M.I.A. ei jäänyt murehtimaan tulevaa oikeusjuttua sormi suussaan, vaan twiittasi leikkisästi Madonnalle, pyytäen häneltä 12 miljoonan euron lainaa.

Superbowlin väliaikashow't vuosien varrella eivät aina muulloinkaan ole sujuneet niin mallikkaasti. Esimerkiksi Janet Jacksonin ja Justin Timberlaken väliaikaesitys vuodelta 2004 on varmasti jäänyt monen mieleen nännipaljastuksensa takia.

Kuvan M.I.A.:n twiitistä voit katsoa alta.

Kerroimme aikaisemmin siitä, että myös Nicki Minaj on haastettu oikeuteen. Tuon artikkelin pääset lukemaan tästä.

Lähde:Hollywoodreporter

Kilpailut

Uusimmat