Brittany Murphyn viimeiseksi jäänyt elokuva vihdoin julki
Brittany Murphyn viimeiseksi jäänyt elokuva näkee vihdoinkin päivänvalon.
Brittany Murphyn viimeiseksi jäänyt elokuva Something Wicked on vihdoin tulossa teattereihin. Vuonna 2009 menehtyneen näyttelijäkaunottaren viimeiseksi jäänyt roolisuoritus nähdään valkokankailla 4. huhtikuuta Oregonissa, eli kaupungissa, jossa elokuva kuvattiin.
Something Wicked on trilleri, joka kertoo tarinan pakkomielteisestä ja nuoresta rakkaudesta, jossa jokin meni pahasti pieleen. Elokuvan ohjaaja kehui vuonna 2011 Murphyn roolisuoritusta.
- Uskon, että kyseessä on yksi hänen uransa parhaista suorituksista, Joe Colleran kertoo.
Lähde: Contactmusic
Kilpailut
Uusimmat
Tänä vuonna kuollut huolettava määrä avustustyöntekijöitä maailmalla - luku uhkaa nousta ennätykselliseksi
Yle: Henkilö kuollut Eduskuntatalossa - paikalla poliisi, ensihoito ja pelastusviranomainen
Ähtärin eläinpuiston 34-vuotias Mimmi-karhu jouduttiin lopettamaan
Suomi lähetti apua maastopalojen runtelemaan Espanjaan: 'Suomen vahvaa osaamista voidaan hyödyntää'
Uudistetun Veikkaus Arenan ensimmäinen esiintyjä julki
Näytä lisää