Laulajakaunotar pukeutui erikoiseen hameeseen - hitti vai huti?
The Saturdays -tyttöbändin laulaja Mollie King kuvattiin Lontoossa persoonallisessa hameessa.
The Saturdays -tyttöbändin kaikki jäsenet ovat hyvin tyylikkäitä. Jokaisella tytöistä on omat juttunsa, ja esimerkiksi juhliin he pukeutuvat usein todella omintakeisesti, vaikka yhdessä edustavatkin.
Tuoreissa kuvissa yksi bändi jäsenistä, Mollie King, nähdään ruskeassa, kiiltävässä hameessa. 26-vuotias siro laulajatar kuvattiin hänen poistuessaan levytysstudiolta bändin jäsenten pidettyä siellä palaverin.
Erikoisen hameen kaveriksi laulajatar oli valinnut valkoisen paidan ja keltaisen takin, joka roikkui rennosti olkapäillä.
Mitä mieltä sinä olet, onko erikoinen hame hitti vai huti?
Kilpailut
Uusimmat
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Kuninkaallisessa kastejuhlassa nähtiin herkullisen värisiä asukokonaisuuksia - mikä on suosikkisi?
Näytä lisää