Ikimuistoinen kokemus: Adam Sandler yllätti syöpäsairaan faninsa

05.08.2014 11:40 - Susanna Karttunen

Näyttelijä ilahdutti nuorta leukemiaa sairastavaa faniaan soitollaan. Poika oli julkaissut netissä videon, jossa kertoi Sandlerin elokuvien auttaneen häntä vaikeina aikoina.

Kahdeksanvuotias Grady Lynch ilahtui suuresti, kun hänen idolinsa Adam Sandler soitti hänelle. Lynch oli perheensä kanssa ladannut nettiin videon Sandlerille, jossa hän pyysi tämän ottavan häneen yhteyttä.

Poika kertoi videossa, että hänellä on leukemia. Adam Sandlerin elokuvat olivat kuitenkin auttaneet häntä paljon vaikeina aikoina. Lynch kertoi olevansa Sandlerin suurin fani ja kutsui hänet heille kylään grillaamaan.

Lynchin perhe lisäsi videon loppuun tekstin, jossa he kertoivat poikansa sairastavan syöpää, jonka hoitaminen kestää kolme vuotta. He kertoivat, että Adam Sandlerin elokuvien avulla heidän poikansa on pysynyt iloisena näinä vaikeina aikoina.

Pojan suureksi iloksi Sandler otti häneen yhteyttä. Perheen ystävä kertoi blogipäivityksessään, että Sandler soitti Lynchille eräänä iltana. Hän julkaisi kuvan, jossa iloinen poika puhuu puhelimessa idolinsa kanssa. Vielä ei tiedetä, onko Sandler tulossa heille kylään, kuten Lynch oli pyytänyt.

Alla video, joka herätti Sandlerin huomion.

Uutisoimme aiemmin Adam Sandlerin ja gepardin vaarallisesta kohtaamisesta. Lue artikkeli täältä.

Lähde: Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat