Californication-tähti erosi vaimostaan lopullisesti - ero tuli kalliiksi

11.08.2014 11:35 - Katariina Näreaho

David Duchovnyn ja hänen vaimonsa avioliitto on päättynyt eroon toistamiseen.

Californication- ja Salaiset kansiot -sarjoista tunnettu David Duchovny on eronnut vaimostaan Téa Leonista. Duchovny laittoi eropaperit vireille heinäkuussa, kertoo viihdesivusto TMZ.

Ero on ollut selvillä jo pidempään, mutta vasta tänä kesänä siitä tehtiin virallista.

Pariskunta avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja erosi vähäksi aikaa vuonna 2008. He muuttivat erilleen uudelleen vuonna 2011 ja päättivät viimein hakea avioeroa tänä vuonna.

Ero ei tule suosikkinäyttelijälle halvaksi. Muiden oikeuskulujen ja paperisotkun lisäksi Duchovny joutuu pulittamaan vaimolleen kuukausittain rahaa lähes 30 000 euroa. Hän myös maksaa elatusapua kahdelle lapselleen 6 200 euroa kuussa, kustantaa heidän yksityiskoulunsa ja mahdolliset kesäleirit.

Leoni on itsekin näyttelijä. Hänet muistetaan muun muassa Jurassic Park 3 -elokuvasta.

Lähde: TMZ

Uusimmat