Kuuluisa näyttelijäpariskunta nähdään yhdessä kuumissa seksikohtauksissa
Angelina Jolie ja Brad Pitt ovat yksi Hollywoodin seuratuimmista pariskunnista. Näyttelijäpariskunta onkin nähty myös valkokankailla yhdessä muun muassa Mr. ja Mrs. Smith -elokuvassa.
Pariskunta kuvaa parhaillaan uutta romanttista elokuvaa Maltalla. By The Sea -elokuvassa nähdään huhujen mukaan myös melkoisen kuumia seksikohtauksia, joissa näyttelijäpariskunta pääsee yhdessä tositoimiin.
Kyseisen elokuvan ohjaajana ja käsikirjoittajan häärii itse Angelina Jolie.
Aiemmin olemme uutisoineet Angelinan kenkäsuunnittelijan urasta. Kuvat luomuksista voit katsoa täältä.
Lähde: Contactmusic
Kilpailut
Uusimmat
Verohallinnolta tärkeä muistutus 1,5 miljoonalle suomalaiselle
Jääkiekon MM-kisat alkavat perjantaina - kokoonpano, jolla Leijonat lähtevät kultajahtiin
Lähes puolet pyöräilijöistä ei käytä kypärää
Rahahuolet saavat yhä useamman luopumaan lemmikistään
Viisuviikko on alkanut - poimi talteen tärkeät päivät ja kellonajat
Näytä lisää