Suomalainen näyttelijäsuosikki kannustaa: "Rohkeutta voi opetella"

10.03.2015 14:50 - Heli Thoren

Koomikot-uutuussarjaa tähdittävä Miitta Sorvali vakuuttaa, että pelko pienenee harjoittelemalla.

Lukuisista rakastetuista rooleistaan tunnettu Miitta Sorvali tähdittää uutta Koomikot-sarjaa. Sorvalin rinnalla nähdään muitakin lahjakkaita hauskuuttajia aina Pirkka-Pekka Peteliuksesta Pirjo Heikkilään.

Sarjassa vaadittiin jälleen heittäytymiskykyä ja rohkeutta - taitoja, joita Sorvalilla piisaa. Kun naisen salaisuutta tiedustelee, hän kannustaa harjoittelemaan rohkeutta.

- Ihminen ei muutu tai kasva hetkessä, vaan olemme täällä oppimassa jatkuvasti uutta. Itsellänikin rohkeus on kasvanut harjoittelemalla ja yhä uudelleen uskaltamalla, Sorvali vakuuttaa.

Kun näyttelijältä kysyy, mitä taitoja hän haluaa vielä erityisesti kartuttaa, hän vastaa epäilemättä:

- Haluan harjoitella rauhallista luottavaisuutta - sellaista zen-asennetta. Vaikka se taito on parantunut, olen kaukana valmiista, Sorvali summaa.


Koomikot-sarja alkaa TV5:llä 30.3.

Kilpailut

Uusimmat