Cheek: "Kadehdin artisteja, jotka tekevät kotona ruokaa ja haravoivat pihaansa"

Vuoden taukonsa viikonloppuna Ratinan stadionilla päättänyt Cheek mietti perustavanlaatuisia kysymyksiä omaan elämäänsä liittyen.

Julkaistu:

Cheek piti vuoden tauon esiintymisareenoille nousemisesta – ja se kannatti. Nyt räppäri on palannut parrasvaloihin uusin voimin. Mies kertoo tauon aikana pohtineensa syntyjä syviä. Myös sitä, mitä muuta on kuin artistin elämä.

– Aina Suomessa kaipaa hirveästi ulkomaille, jossa kukaan ei tunne minua. Artistina oleminen on kuitenkin se, mitä osaan ja haluan tehdä. Se artisti-Cheek huutaa korvaani, että tulesnyt sieltä, nyt ruvetaan hommiin, kertoi Cheek The Voicen haastattelussa.

”Pakko tappaa Cheek”

– Sanon tuossa Sä huudat-biisissäkin, että ”illan pimeinä tunteina mietin, että pakko tappaa Cheek.” Se on juuri se toinen ajatus, että jos joskus haluaisin muuta elämältä. Tajusin tuossa vuoden tauon aikana, että vuoden breikki ei vie mua mihinkään. Olen edelleen kiinni tässä elämässä.

– Ainoa tapa, jos haluan muuttaa maailmaani ja elämääni, on tappaa Cheek. Sellaiset ajatukset tulevat mieleeni.

”Mauilla Cheekia ei ole olemassa”

Megajulkisuus ei aina ole helppoa. 

– Olen kateellinen niille artisteille, jotka puuhastelee vähän himassa ja tekee ruokaa, siivoaa ja haravoi pihalla. Huomaan sen, etten osaa sitä. Niin kauan kuin olen tässä, en osaa sitä – moni muu osaa tehdä lapsia ja siivota pihaa. Olen kiinni tässä energiassa eri tavalla, räppäri kertoo.

– Jotta pääsisin tästä itse aiheuttamastani kuplasta irti, se vaatisi jotain muuta kuin vuoden tauon.

Auttaisiko ulkomaille muuttaminen tai erämökki Inarissa?

– Tottakai. Olet sitten yksin Inarissa tai jossain ulkomailla, etkä tee musiikkia, silloinhan Cheekiä ei ole olemassa. Jossain perhanan Mauilla ei ole sellaista tyyppiä olemassakaan, eikä kukaan tiedä Cheekistä mitään.

Lue myös: Cheekin mielestä kaikkien artistien ei tulisi esiintyä stadionilla