Kuva: Handout

Sanni paljasti keikkaraiderinsa: ”Me ollaan tosi kilttejä jätkien kanssa”

07.12.2015 15:15 - Pauliina Jokinen

Laulaja Sanni, 22, yhtyeineen suuntaa keväällä pitkälle kiertueelle.

Keväällä Sannilla on edessään pitkä rutistus, kun laulaja yhtyeineen suuntaa keikkarundille. Se ei kuitenkaan tarkoita, että edessä olisi railakasta juhlimista keikkabussissa.

- Me olemme tosi kilttejä jätkien kanssa. Keikkaraiderissammekin on enemmän limpparia kuin alkoholia, Sanni paljastaa.

- Meillä on urheilullinen bändi ja haluamme pysyä hengissä keikkaillessamme. Ei ole sellainen meininki, että keikkabussin startatessa olisimme koko viikonlopun kännissä, Sanni kertoo.

Limun lisäksi yhtyeen keikkapaikkatoiveisiin kuuluu muitakin peruselintarvikkeita.

- Raiderissamme on hedelmiä, jugurttia, ruisleipää ja tottakai kiintiö-alkoholiakin. Joskus tulee keikan jälkeen otettua lasi viiniä, mutta harvoin sitäkään, Sanni sanoo.

Raideri vaikuttaa jaksamiseen

Terveille elämäntavoille on hyvä syy: Yhtye haluaa keskittyä täysillä käsillä oleviin keikkoihin ja esiintyä parhaalla mahdollisella tavalla ja energialla faneilleen.

- Tuntuu, että kun olemme olleet pari vuotta keikalla niin paljon, niin se vaikuttaa jaksamiseen, jos siellä rymyää. Rymyämistäkin on harjoitettu, mutta sitten huomaa, että kaikki ovat ihan loppu, Sanni kertoo.

Keikoilla nähdäänkin hikistä hyppimistä, rumpujen soittamista ja vahvaa esiintymistä. Artisti haluaa antaa kaikkensa, jotta paikalle saapuneet fanit saavat vastinetta rahoilleen.

- Haluan vetää hyviä keikkoja ja haluan, että ihmiset tulevat katsomaan meitä uudestaan. Jos nousen lavalle krapulapäissäni, en voi antaa itsestäni kaikkea. Arvostan fanejani niin paljon, etten mene itse aiheutetussa huonossa jamassa lavalle, Sanni kertoo.

(kuva: Handout)


Lue myös: Sanni lähtee kiertueelle: ”Kaikki muu on toisarvoista”

Kilpailut

Uusimmat