Laulajatähden kotiin murtauduttu – varas vei rahaa, koruja ja elektroniikkaa

Lontoon poliisi epäilee tapauksen liittyvän kaupungin viimeaikaisiin murtoihin.

Julkaistu:

X-factor -tuomari Rita Oran, 25, Lontoon kotiin murtauduttiin aiemmin tällä viikolla, kertoo Metro. Aamuyöllä tapahtuneessa murrossa laulajan kodista vietiin koruja, rahaa ja elektroniikkaa. Metron mukaan Ora ei itse ollut kotona, mutta perheenjäsen nukkui lähes kahden miljoonan euron arvoisen talon yläkerrassa.

Poliisi saapui paikalle aamuyöllä viiden aikaan. Poliisin mukaan on erittäin mahdollista, että murron takana oli suunnitelmallinen varas. Lisäksi tapahtuneella saattaa olla yhteys useisiin Lontoossa tapahtuneisiin murtoihin, mukaan lukien murtautuminen Simon Cowellin kotiin vain viikkoa aiemmin.

Ora ei ole kommentoinut tapahtunutta, mutta Metron mukaan laulaja on nostanut turvallisuusjärjestelyjä kotonaan ja ympärillään, sillä hän on luonnollisesti järkyttynyt tapahtuneesta.

Lähde: Metro