Kuva: Pauliina Jokinen

Bile-Dani sanoo kaataneensa yhteensä jo yli 400 naista: ”Heille riittää aina aikaa”

19.01.2016 11:45 - Pauliina Jokinen

Hottikset-ohjelman Bile-Dani eli Daniel Lehtonen tietää, mikä naisia kiinnostaa.

Syksyllä nähty Hottikset-sarja sai monet katsojat takajaloilleen. Ohjelmassa esiteltiin sinkkuja, jotka kokivat olevansa liiankin hyviä tapailemaan perustallaajia. Yksi sarjassa nähdyistä sinkuista oli Daniel Lehtonen, joka on sittemmin tullut tutuksi Bile-Danina.

Miehen televisioesiintyminen sai niin paljon huomiota, että hän oli myös ehdolla Kultainen Venla -gaalassa. Julkisuus ei Danin omien sanojen mukaan ole juurikaan muuttanut arkea.

- Minut tunnistettiin aiemminkin, mutta nyt tunnistetaan vielä enemmän. Kyllä tämä on aika highlifeä, Bile-Dani kertoo.

Puoli vuotta kestänyt pesti julkisuudessa on saanut Danin jättämään aiemman työnsä ja keskittymään oman ”Bile-Dani” -brändinsä kehittämiseen.

- Julkisuuden hyödyt pitää käyttää hyväkseen, mies kuvailee.

Julkisuuden hyödyt ovat näkyneet myös naisrintamalla, Bile-Dani vakuuttaa. Sarjan alkamisen aikoihin mies kertoi päätyneensä vällyjen väliin 300 naisen kanssa.

- Nyt naisia on jo yli 400, Bile-Dani naureskelee.

Naisten kaataminen ei miehen mukaan ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa.

- Heille riittää aina aikaa.

Voicen kolumnisti Rea Haverinen kirjoitti aiemmin painavan mielipiteensä Hottikset-sarjasta, Bile-Dani mukaanlukien. Lue tuo kirjoitus tästä

Kilpailut

Uusimmat