Kuva: Splash

Frendit-tähti tunnustaa: Ei muista kolmen kauden kuvaamisesta mitään lääkkeiden väärinkäytön takia

26.01.2016 15:45 - Reija Saarinen

Matthew Perryn työ hittisarjan parissa ei aina ollut yhtä ruusuilla tanssimista. Mies onkin tunnustanut, että lääkkeiden ja alkoholin väärinkäytön takia mies on unohtanut pitkiä jaksoja sarjan kuvauksista.

Huippusuosittu Frendit-sarja on ollut viime päivinä uutisoinnin kohteena, eikä ihme. Onhan kyseisen sarjan paluuta odotettu kuin kuuta nousevaa. Tuo päivä koittaa siis vihdoin 21. helmikuuta, kun legendaarinen poppoo lyö hyntyyty yhteen ja kuvaa yhdessä speciaalijakson.

Matthew Perry ei ikävä kyllä ole mukana paluussa. Mies kun on parhaillaan työkeikalla Lontoossa.

Perryn mukaan Frendit-aika oli hänelle hyvinkin hämärää. Hän oli nimittäin sen verran pahassa lääkekoukussa, että on kadottanut muististaan jopa muutaman tuotantokauden.

- Sarjasta noin kolme vuotta on täysin unholassa, en muista niistä mitään. Suosikkikauteni ei siis voi olla mikään niistä. Jos minun tulee joku suosikki valita, on se joku 3-6 tuotantokauden välillä, mies kertoi haastattelussa.

Perry on aiemminkin puhunut avoimesti menneisyydestään ja addiktioistaan.

- Minulla oli pahoja ongelmia pillereiden ja alkoholin kanssa. En vain voinut lopettaa, mies kertoi vuonna 2013.

 Perry on aiemminkin puhunut avoimesti menneistä addiktioistaan.

Lue myös: Paluun tekevän hittisarjan tähdet ikuistettiin yhteiskuvaan - katso miltä Frendit-tähdet näyttävät

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat