Kuva: AOP

Lapsitähdet, joista kasvoi todellisia komistuksia - katso

29.01.2016 20:15 - Reija Saarinen

Vuodet ovat muuttaneet melkoisesti joitakin tunnetuista lapsitähdistä.

Yhdysvalloissa on paljon lahjakkaita lapsitähtiä. Osan ura jää kuitenkin lapsuuteen, osan jatkuu vielä aikuisenakin. 

Näiden tähtien seuraaminen on mielenkiinoista monestakin syystä. On hauskaa nähdä mihin he pääsevät, mutta sen lisäksi on mielenkiintoista nähdä, miten paljon he ovat vuosien aikana muuttuneet. Alla muutamia hyviä esimerkkejä tähdistä, joista on varttunut todellisia komistuksia.

Jonathan Lipnicki

Jonathan muistetaan parhaiten Stuart Little -elokuvasta, jossa hän näytteli George Littleä. Kyseisestä roolista on kuitenkin jo 17 vuotta ja siinä ajassa on tapahtunut paljon, kuten kuvista voi päätellä.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Nicholas Hoult

Hoult tunnetaan erityisesti roolistaan Poika-elokuvassa, jossa hänet nähtiin Hugh Grantin rinnalla. Kyseinen elokuva julkaistiin vuonna 2002. Ei siis liene ihme, että Hoult on vain miehistynyt noista ajoista.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Matthew Lewis

Lewis tunnetaan Harry Potter -elokuvista, joissa hän näytteli yhtä Tylypahkan oppilaista. Hiljattain herra nousi uudelleen julkisuuteen, kun kuvat komeasta miehestä levisivät maailmalle.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Joseph Gordon-Levitt

Gordon-Levitt muistetaan ehkä parhaiten Kolmas kivi auringosta -sarjasta, jossa hän näytteli vuoteen 2001 saakka. Nykyään komistus toimii näyttelijän töiden ohella myös ohjaajana.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Eniten rahaa elokuvillaan tuovat Hollywood-näyttelijät listattiin - katso viiden kärki!

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat