Suomalaisartistit ovat valmistautuneet perjantaipäivän ajan illan gaalaa varten. Tähdet ovat julkaisseet kuvia Instagram-tileillään.
Kuvista päätelleen moni odottaa iltaa kovasti. Muun muassa laulaja Chisu oli valinnut ylleen rohkean oranssin juhlapuvun.
Laulaja Anna Puu puolestaan esitteli kuvissa uutta, aiempaa valeampaa hiustyyliään.
Laulajapariskunta Jannika B ja Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen puolestaan olivat jättäneet pienen tyttärensä kotiin ja suunnanneet juhlimaan pitkästä aikaa kahdestaan.
– Kyllä kerran vuodessa on hyvä päästä pois kotoa kaksistaan unelmieni miehen kanssa, Jannika B päivitti.
Antti Tuisku puolestaan saapui gaalaan rohkeassa puvussa, joka julisti ”En kommentoi”.