Kuva: AOP

Nopsajalka terveen ylpeänä: "Elätän kuusihenkisen perheeni pelkästään musiikilla"

21.04.2016 13:15 - Senni Loikala

Monilapsisen perheen isä tuo leivän pöytään, ja tulot tulevat intohimoisesta ja tinkimöttömästä musiikin tekemisestä. Tiukat ajat ovat jääneet taakse.

Nopsajalka eli oikealta nimeltään Antti Hakala, 38, julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Tontilla taas vuonna 2006, minkä jälkeen hän on tehnyt musiikkia Elokuu-yhtyeessä ja kokoonpanon jäätyä tauolle Nopsajalka jatkoi soolouraansa.

Artistin tekemistä vaikuttaa määräävän tietty tinkimättömyys. Hän ei ole tehnyt muita töitä, vaan on panostanut täysillä uran luomiseen muusikkona.

- Sen jälkeen, kun 12-vuotiaana napsahti päässä, että nyt tehdään musiikkia, en ole nähnyt mitään syytä lopettaa niin pitkään kuin vaan sinnittelee, Nopsajalka kertoo.

- Jos lähtee tekemään jotain muuta, ei sieltä koskaan palaa. Kaikki se aika, mitä käyttäisi kaupan kassalla tai opiskelemassa, niin se aika on pois siitä, mitä oikeasti tahtoisi olla tekemässä, hän lisää.

Suurperheen elättäminen musiikilla

Nopsajalka pisti kaiken likoon musiikkiin, ja se on kannattanut. Hän pystyy elättämään itsensä, puolisonsa ja heidän neljä lastaan tekemällä sitä, mitä tahtoo – eli musiikkia.

- Tällä hetkellä elätän itseni ja meidän kuusihenkisen perheen pelkästään musiikkia tekemällä, niin kyllä se on jonkinlainen voitto, artisti tuumaa. 

Aiemmin Nopsajalan perheessä kuitenkin oli rahasta tiukkaa. Se näkyi asumisympäristössä ja ylimääräisten menojen karsimisena. Rahatilanne ei silti pysäyttänyt miestä, vaan hän jatkoi työtään musiikin parissa.

- Me ollaan aikoinaan eletty aika köyhästi. Ei välttämättä ollut rahaa uusiin vaatteisiin, lomamatkoihin tai mihinkään ylellisyyteen. Asuimme kahden lapsen kanssa parinkymmenen neliön kaksiossa, jossa oli reikiä lattiassa ja hiiriä seinien raoissa, Nopsajalka muistelee hymyillen.

- Mutta tässä on aina ollut se pointti, että teen asioita omaehtoisesti.

Nopsajalan uusi Nosta Mua -single ilmestyi viime perjantaina.

Kilpailut

Uusimmat