”En kertonut kenellekään” – Krista Kosonen paljasti suurimman unelmansa, jonka salasi lapsena

Sittemmin Krista Kosonen on saavuttanut unelmansa.

Julkaistu:

Krista Kosonen kertoo unelmoineensa näyttelijän ammatista jo lapsena ja nuorena, vaikka ei uskaltanut aluksi puhua haaveestaan juuri kenellekään. 

Kososen mukaan oma polku unelma-ammattiin kulki epävarmuuksien kautta, minkä vuoksi hän haluaa nykyään rohkaista nuoria uskomaan omiin tavoitteisiinsa.

– Teatterikorkeakoulu tuntui mahdottomalta ajatukselta, mutta unelmointi antoi voimaa ja intoa, Kosonen kirjoittaa Instagramissa.

Kosonen on toiminut Lasten ja nuorten säätiön Dreams-lähettiläänä vuodesta 2014 lähtien. Hän on kiertänyt vuosien aikana yläkouluissa tapaamassa nuoria ja kertomassa omasta tarinastaan sekä siitä, miten tärkeää unelmointi on tulevaisuuden kannalta.

Näyttelijän mukaan kohtaamiset nuorten kanssa ovat olleet erityisen mieleenpainuvia. Hän kertoo Instagram-julkaisussaan tavanneensa tuhansia nuoria, joilla jokaisella on omat haaveensa ja tavoitteensa. 

Kososen mukaan unelmointi voi antaa voimaa ja auttaa uskomaan tulevaisuuteen vaikeinakin hetkinä.

Ajatus saa tukea myös tuoreesta Nuorten unelmat 2026 -selvityksestä, jonka Lasten ja nuorten säätiö on teettänyt. Selvityksen mukaan 79 prosenttia nuorista kokee unelmoinnin vahvistavan heidän tulevaisuudenuskoaan. Lisäksi lähes yhdeksän kymmenestä nuoresta kertoo saavansa vanhemmiltaan tukea omien unelmiensa tavoitteluun.

Kosonen painottaakin sitä, miten tärkeä se on, että vanhemmat tukevat nuoria. Vaikka Kososenkin päätös hakea opiskelemaan näyttelemistä yllätti vanhemmat, he eivät koskaan kyseenalaistaneet tytärtään.

Krista Kososen mukaan nuoria pitäisi kannustaa unelmoimaan rohkeasti ja tavoittelemaan asioita, jotka tuntuvat itselle tärkeiltä, vaikka tie kohti omaa unelmaa ei aina olisi selkeä.