IS: Kalle Palander harkitsee ”vakavasti” eroa vaimostaan – Riina-Maija Palander ei ota asiaa todesta

Palanderien liitto on säröillä.

Julkaistu:

Ex-alppihiihtäjä ja podcast-juontaja Kalle Palander, 49, avautui Ilta-Sanomille avioliitostaan Riina-Maija Palanderin, 49, kanssa.

Pari avioitui vuonna 2007 ja heillä on kolme yhteistä lasta: vuonna 2007 syntynyt tytär sekä vuonna 2012 syntyneet kaksoset. Lisäksi Palanderilla on vuonna 1999 syntynyt tytär.

Lue myös: ”Miksi sinun pitää aina ampua kaikki yli?” – Kalle Palander möläytteli jälleen ja Aleksi Valavuori tuskastui

Lue myös: Riina-Maija Palander: Taas uusi menetys

Kalle on hakenyt avioeroa kahteen otteeseen. Ensimmäinen kerta oli vuonna 2021 ja viimeisin viime vuoden tammikuussa.

Viime vuonna jätetty hakemus ei kuitenkaan johtanut avioeroon saakka, sillä Kalle jätti toimittamatta käräjäoikeudelle tarvittavat täydennykset.

Ilta-Sanomien haastattelussa Kalle avaa taustoja tuoreimman avioerohakemuksen takana. Hän kertoo, ettei aina ole ollut “puhdas pulmunen”.

– Olen säätänyt menemään ja tehnyt virheitä, mutta on myös niin, että kaikki ei ole sitä, miltä ulospäin näyttää. Virheitä tekevät muutkin.

Avioliiton rosoista huolimatta molemmat asuvat edelleen perheen maatilalla Virossa. Kalle kertoo kummankin elävän omaa elämäänsä ja nukkuvan yönsä erillään.

Viime vuonna Kalle kertoo ponnistelleensa saadakseen avioliittonsa elvytettyä, mutta Riina-Maijan tunteet eivät ole enää entisellään. Hanke meni mönkään.

Lue myös: Yle paljasti uuden alppihiihdon asiantuntijan Kalle Palanderin tilalle

Lue myös: Järkyttävä alppihiihto-onnettomuus videona: kultamitalisti loukkaantui vakavasti

Haastattelussa Kallelta tiedustellaan mahdollisesta uudesta avioerohakemuksesta.

– Sanotaan niin, että harkitsen asiaa vakavasti, maailmanmestari vastaa.

Riina-Maija puolestaan kertoo Ilta-Sanomille ottavansa miehensä avioeroaikeet totena vasta, kun tämä esittää ne hänelle vakavissaan ja kasvotusten.