Etsi
Pop-tähden väitetyt veropetokset sijoittuvat lähes vuosikymmenen päähän.
Kelisin mukaan tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hänen musiikkiaan otetaan luvattaan käyttöön.
Näyttelijä Viggo Mortensen tähdittää uutta Thirteen Lives -elokuvaa, joka kertoo luolaan jumiin jääneistä nuorista ja heidän pelastusoperaatiostaan.
Madonna ei aio luopua omasta musiikkituotannostaan, vaikka viime vuosina artisteille on maksettu suuria summia tuotantojen tekijänoikeuksista.
Schwarzeneggerin lisäksi elokuvaa tähdittivät muun muassa Sharon Stone, Rachel Ticotin sekä Ronny Cox.
Ensimmäinen elokuva, jonka Tarantino katsoi poikansa kanssa, oli Itse Ilkimys 2. Samalla Tarantino paljastaa, että pitää paljon Pipsa Possusta.
Kaksikko deittaili noin kuukauden, mutta erosi hyvissä väleissä kesäkuussa. Nyt heidät on nähty jälleen yhdessä.
Artisti on itse myös kommentoinut tapahtunutta.
Netflix ja Efron eivät ole kommentoineet tapausta.
Kaikkien Hollywoodin tähtiparien liitot eivät pääty ennen aikojaan. Osa on pitänyt yhtä vuosikymmenestä toiseen.