Tiesitkö tämän Borat-näyttelijästä?

08.07.2010 13:48 -

Leffamaailman hauska ja paljon kritiikkiäkin aiheuttanut nimi Sacha Baron Cohen on moniulotteinen näyttelijä. Mies on paljon muutakin kuin roolit Borat ja Brüno antavat olettaa.

Cohen on mielellään piileskellyt esittämiensä hahmojen takana ja hän on tyytyväinen, että hahmoista on pidetty. Mies iloitsee, että on saanut ainakin vielä pitää kiinni yksityisyydestään.

Kuningatar Elisabetin suosikkikoomikoihin lukeutuva Cohen syntyi ortodoksijuutalaiseen perheeseen Lontoossa vuonna 1971. Hänen isänsä omisti vaateliikkeen ja hänen äitinsä on aerobic-ohjaaja. Hänen veljestään Erranista tuli säveltäjä ja muusikko.

Cohen opiskeli ensin yksityisessä poikakoulussa, ja pääsi myöhemmin Cambridgen yliopistoon. Suurin osa hahmoista syntyi vitsien pohjalta ja mies halusi keksiä tavan päästä ilmaiseksi bileisiin. Mies ei käytä rooleissaan peruukkeja ja fanittaa ammattilaispainia.

Paramount-studio juhlisti uutta elokuvadiiliä lähettämällä miehelle vuohen kotiin. Elokuvassa mies esittää vuohenkasvattajaa. Miehen vaimo Isla Fisher on hyväksynyt miehensä käytöksen, mutta yhtä asiaa nainen inhoaa.

- Borat-elokuvan miesbikinit ovat maailman ylivoimaisesti kamalin vaate, kertoo nainen.

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat