Ilmarisen tuore tutkimus paljastaa surullisen seikan: 74 prosenttia eläkeläisistä kokee, että heidät nähdään yhteiskunnassa taakkana.
Tutkimuksessa selviteltiin ikäasenteisiin, eläkeajan talouteen ja varautumiseen liittyviä asioita, kuten eläkeläisten taloudellista tilannetta sekä ajatuksia pitkäikäisyydestä. Kyselyyn vastasi helmi-maaliskuun aikana 1 404 eläkeläistä.
Lue myös: Vanhukset taistelivat verisesti – 98-vuotias nainen huitaisi 76-vuotiasta naista kirveellä
Lue myös: Yllättävä löydös – yksin syöminen heikentää ikääntyneiden terveyttä
Tutkimukseen osallistuneista 46 prosenttia koki oman vanhuutensa melko tai erittäin turvalliseksi. Kolmannes vastaajista suhtautui vanhuuteensa neutraalisti, ja viidennes koki sen melko tai erittäin pelottavaksi.
72 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei yhteiskunta huomioi seniorikansalaisten tarpeita riittävästi. Erityisesti huoli koski sote-palveluita ja lähes kaksi kolmesta koki, etteivät eläkeikäiset saa tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluita.
Kysyttäessä odotuksista 10 vuoden päähän vain 20 prosenttia uskoi saavansa tarvitsemiaan palveluita helposti, mikäli heidän oma toimintakykynsä heikkenee.
Tutkimukseen vastanneista 89 prosenttia koki, että iäkkäämmillä ihmisillä on kokemuksen tuomaa näkemystä, jota olisi tärkeää kuulla ja tehdä näkyväksi. Vain noin joka kymmenes koki, että muut näkevät heidät voimavarana.
Psykologian tohtori Sirkkaliisa Heimonen nosti jo vuonna 2013 esiin ikäihmisten elämänkokemuksessa olevan voiman ja heidän oman äänensä kuulemisen tärkeyden.
Lue myös: HS: Vanhus yritti ajaa senioriskootterilla moottoritielle
Lue myös: Vanhus putosi vanhainkodin ikkunasta tammikuussa ja kuoli – poliisi aloitti esitutkinnan
Tuolloin Heimonen puhui vuosina 2011-2014 järjestetystä Ikäinstituutin Vanhuuden Mieli -tutkimus- ja kehittämishankkeesta ja otti sen esimerkiksi projektista, jossa lähestymistapa oli epäkohtiin ja ongelmiin keskittymisen sijasta voimavarakeskeinen.
– Iäkkäiden ihmisten näkemykset mielen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä ja voiman lähteistä nostavat kirkkaasti esiin sen vanhuuden viisauden, josta meillä kaikilla olisi opittavaa. Taidosta olla kiitollinen siitä, mitä elämässä on sekä luottamus siihen, että haasteellisistakin tilanteista voi selvitä.