"En antanut syödä kärpäslätkää" - äitien paljastamat huvittavat syyt, miksi lapset alkavat itkeä

09.07.2015 12:45 - Eeva Rajala

Pienet taaperot saattavat purskahtaa itkuun mistä tahansa asiasta.

Joskus itku on vakava asia ja sydäntä riipivää, joskus taas vanhemmat joutuvat pitämään naamansa peruslukemilla, etteivät purskahda itse nauruun lapsen harmituksen edessä.

Momtastic kysyi Facebook-sivuillaan, millaisissa tilanteissa oma lapsi on purskahtanut itkuun. Sekä sivulla julkaistut kuvat teksteineen että käyttäjien muut kommentit ovat hellyttäviä ja huvittavia:

Emme antaneet hänen nuolla koiraa.

Sanoimme hänelle, ettei hän saa lisää pekonia.

Kerroin hänelle, ettei hän voi mennä naimisiin isin kanssa, eikä isoveljen.

Lapsi ymmärsi puolessa välissä ateriaa, että hän halusikin kananugetteja eikä pizzaa.

Emme antaneet lastamme tappaa itseään sähköiskulla.

En antanut hänen lyödä minua kännykälläni.

Koska kehoitin häntä sanomaan 'miaun' sijasta 'hei'.

En antanut lapsen syödä kärpäslätkää.

2-vuotias lapseni alkoi itkeä, kun hänelle selvisi, että pöllöillä on kaksi silmää.

Poikani alkoi itkeä tänään, sillä tänään ei ole hänen syntymäpäivänsä.

Lapseni heräsi aivan itsekseen päiväunilta, mutta alkoi itkeä, koska häntä suututti koko herääminen.

Lapseni itkee parhaillaan, sillä käskin hänen isosiskoaan olla purematta minua.

Lapseni alkoi itkeä, kun sanoin, ettei hän voi syödä löytämäänsä liskoa.

4-vuotias lapseni alkoi itkeä, kun en antanut hänelle aamupalaksi jäätelöä. Hän kertoi myös, että olen pilannut hänen koko elämänsä.

Lapsen alkoi itkeä autossa, sillä ei saanut itse ajaa.

Lapseni alkoi itkeä, sillä hän ei saanut ottaa tatuointia.


Katso lisää kommentteja täältä! (Facebook)


Lue myös: Itkuinen pikkutyttö ei ymmärrä, miksi joku haluaa syödä eläimiä - hellyttävä video saa herkistymään

Kilpailut

Uusimmat