Kuva: AOP

Mariah Carey piikittää tulevalla kappaleellaan ex-kihlattuaan: "Luulet varmasti, että tulen takaisin"

31.01.2017 16:15 - Senja Rapila

Julki tulleella tiiserillä Carey laulaa muun muassa, että "sait minut sekaisin hetkeksi, tuhosit kaiken mitä meillä oli".

Mariah Careyn, 46, ja upporikkaan miljonääri James Packerin suhde päättyi viime vuoden loppupuolella eroon. Kerrottiin, että Carey vaati kihlatultaan 46 miljoonaa euroa erossa perustellen vaateimustaan niin, että hän oli tehnyt suuria uhrauksia pariskunnan suhteen eteen. Carey ja Packer ehtivät olla noin kymmenen kuukautta kihloissa ennen eroa.

Vaikka nopeasti eron jälkeen uutisoitiinkin, että Careyllä on uusi poikaystävä, hänen taustatanssijansa Bryan Tanaka, voi olla että ero on satuttanut lahjakasta kaunotarta enemmän kuin mitä hän on antanut olettaa.

Nyt muun muassa Elite Daily uutisoi, että Carey kuittailee tuoreella kappaleellaan ex-kihlatulleen kovin sanoin.

Careyn omassa realitysarjassa Mariah's World nähdään, kuinka Carey nauhoittaa tuoreita kappaleita studiollaan. Kappale kantaa nimeä I Don't. Julki tulleessa pätkässä Carey lainaa sanoja Donell Jonesin kappaleesta Where I Wanna Be, joka kertoo miehen yrityksistä erota tyttöystävään, jotta hän voisi harrastaa muiden naisten kanssa seksiä.

Elite Dailyssä spekuloidaankin, että olisiko Packerin sitoutumattomuus syy pariskunnan eroon?

Careyn tiisaamassa kappaleessa on muun muassa nämä lyriikat: "Said you would always be mine, feeding me nothing but lines. I was so gone, I admit it. Had me messed up for a minute…. You messed up all we had. Probably think I’m coming back. But I don’t…"

Pääset kuuntelemaan pätkän E! Onlinen sivuilta, täältä.

(kuva: Splash)

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Intiimit kuvat Mariah Careysta ja taustatanssijasta levisivät - ex-mies näpäytti hauskasti

Lue myös: Mariah Careyn mega-show meni karmivalla tavalla pieleen - katso kiusallinen videopätkä

Lue myös: Nyt on rohkeaa! Mariah Careyn rinnat pysyivät piilossa hädin tuskin

Kilpailut

Uusimmat