Etsi
Liiallinen alkoholin kulutus tekee hallaa terveyden lisäksi myös parisuhteelle.
Järjestyksenvalvojat näkevät turvatarkastuksissa mitä erikoisimpia tapoja viinan salakuljetukseen.
Artisti havahtui loppuvuodesta siihen, että hänellä oli liian monta rautaa tulessa.
Tänään monella on rapsakka olo eilisen juhannusaaton takia, eikä olon voi odottaa helpottavan aivan hetkessä.
Varsinkin tänään juhannuspäivänä moni saattaa tarvita tehokkaita keinoja krapulanpoistoon. Kokosimmekin niistä parhaat.
Rasvainen ruoka voi jopa pahentaa krapulaa.
Muutos on melkoinen, ainakin kuvien perusteella.
Nyt muusikko kertoo olleensa raittina jo kuusi vuotta.
Esimerkiksi Kim Kardashian pysyttelee vesilinjalla juhlissa.
Esimerkiksi erilaiset kaalit saavat hien haisemaan voimakkaammin.