Etsi
Kun kissan löytää ensimmäisen kerran, sitä on enää vaikea olla huomaamatta.
Tehtävään on esitetty muutamia vastausvaihtoehtoja.
Kuva on aiheuttanut runsaasti hämmennystä Twitterissä.
Kysymyksessä pitää yhden lauseen avulla päätellä paljon kysyjän perhesuhteista.
Erikoinen, paranormaaliin viittaava kuva on saanut monet hieraisemaan silmiään.
Kukkatehtävä on alun perin suunnattu lapsille, mutta se on saanut aikuiset täysin ymmälleen.
Kuva on herättänyt runsaasti huomiota Imgur-kuvapalvelussa.
Kuvassa hampurilaistarvikkeiden joukosta pitää löytää yksinäinen suolakurkku.
Pelkillä tulitikuilla voi luoda tehtäviä, joista kaikkien logiikka ei selviä.
Koetehtävässä pitää laskea, montako ihmistä junassa on erinäisten kerrottujen seikkojen perusteella.