Kaikki artikkelit
Mikko ja Beata Leppilampi saavat perheenlisäystä.
Viihde
5 kuukautta sitten
Mikko ja Beata Leppilampi juhlivat häitään aiemmin elokuussa.
Viihde
noin vuosi sitten
Mikko ja Beata Leppilammen lapsi syntyi viime syyskuussa. Nyt Beata Leppilampi kertoo havaintojaan äitiydestä.
Viihde
noin vuosi sitten
Mikko Leppilampi pohtii Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa, millainen isä hän on nyt verrattuna vuoteen 2005, kun hänen ensimmäinen lapsensa syntyi.
Viihde
noin vuosi sitten
Mikko Leppilampi on jakanut suloisia kuvia kastetilaisuudesta.
Viihde
noin vuosi sitten
Suosikkijuontaja Mikko Leppilampi viettää tänään syntymäpäiväänsä.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Leppilampi juonsi sunnuntai-iltana suoraa Tanssii Tähtien Kanssa -lähetystä ja varoitti etukäteen, että saattaa poistua kesken ohjelman, sillä hänen vaimonsa oli synnyttämässä hetkellä millä hyvänsä.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Mikko Leppilampi jakoi kuvan pienokaisesta mutta myöhemmin poisti sen.
Viihde
yli 2 vuotta sitten