Etsi
Cheek kertoo uransa olleen melkoista ristiaallokossa vellomista, mutta enää miehen ei tarvitse täristä. Tällä hetkellä Cheek nimittäin voi vain olla ja nauttia omista saavutuksistaan.
Cheekillä saattaa olla jo näköpiirissään uusi kyky, jonka siipien alle mies haluaa auttaa nostattamaan kovan tuulen.
Kirjassa Cheek lupaa olla brutaalin rehellinen.
Koko kansan rap-tähti Cheek pitää silmänsä auki koko ajan miettiessään uutta tuotantoa. Fiittaajaksi voisi levylle kelvata tulevaisuudessa vaikkapa voimanainen Kaija Koo.
All Good Everything -kappaleen julkaissut Cheek kertoo, että tuoreesta kappaleesta löytyy myös särmää.
Suomen menestyneimmältä räppäriltä tulee All Good Everything -niminen kappale.
Alkuvuodesta Cheekin kanssa keikkaillut räppäri kertoo, että oppi kokeneemmalta konkarilta paljon asioita Alpha Omega -kiertueen lomassa.
Jare Tiihonen, 34, myöntää Cheekin roolin vaikuttaneen paljon häneen itseensä.
Vaikka räppäri on kokenut elämässään paljon, ei hän muuttaisi mitään. Jokainen askel on tuonut hänet siihen paikkaan, missä hän on tällä hetkellä.
Tänä kesänä miltei jokaisen festarin päälavalla esiintyvä artisti myöntää, että hihasta löytyy vielä muutama ässä.