Etsi
Hyvä kaaso tukee morsianta pienissä ja suurissa valinnoissa.
Hääpäivään liittyy niin paljon tehtäviä ja muistettavia asioita, ettei itseään kannata stressata turhilla ja ylimääräisillä huolenaiheilla.
Häihin liittyy monia perinteitä, joiden syntyperät ovat luultavasti monille meistä vieraita.
Toiset uskaltavat ajatella laatikon ulkopuolella.
Mikä voi tehdä häistä entistäkin ikimuistoisemmat? Ainakin Ed Sheeran laulamassa ensimmäistä häävalssia.
Jos sopivaa pukua ei tahdo löytyä kuvastoista, kannattaa seurata myös tähtien gaalatyylejä.
Tammikuussa julkaistu herkkä häävideo on lähtenyt tällä viikolla leviämään netissä kulovalkean tavoin.
Vieraslistan päättäminen on varmasti yksi häävalmisteluiden hankalimmista asioista.