Etsi
Videosta näkee hauskalla tavalla ajan kulumisen ja ikääntymisen.
Juontaja kertoo, että hän pyrkii huolehtimaan terveydestään, mutta aavistelee, ettei keho selviä vuosista ilman kolhuja.
Säännöllisellä seksin harrastamisella on useita eri terveyshyötyjä. Petipuuhiin ryhtymällä voit parantaa esimerkiksi vastustuskykyäsi.
Pelkästään kerran viikossa seksin harrastamisen kerrotaan vaikuttavan ikääntymiseen.
Tutkimuksen perusteella yli kymmenen tunnin päivittäinen istuminen voi saada sinut pahimmillaan vanhentumaan ennenaikaisesti.
Kaunotar kertoo olevansa sinut sen kanssa, ettei tulee enää näyttämään parikymppiseltä.
Tutkijoiden mukaan on äärimmäisen epätodennäköistä, että kukaan tulisi elämään yli 125-vuotiaaksi.
Elämä muuttuu, kun astuu uudelle vuosikymmenelle. Vaikka kaikki onkin vielä edessä, saattaa jotkin asiat alkaa kaduttamaan kolmekymppisenä.
Internetin huikeimpiin sensaatioihin kuuluva Baddie Winkle täytti kesällä vuosia.
Keski-iän jälkeen iän tuomat muutokset alkavat näkyä ihossa yhä nopeammin.