Kuva: Fotolia

Ryhdy petipuuhiin heti tänään - 7 erinomaista syytä harrastaa seksiä joka päivä

17.07.2017 22:45 - Emmi Moilanen

Säännöllisellä seksin harrastamisella on useita eri terveyshyötyjä. Petipuuhiin ryhtymällä voit parantaa esimerkiksi vastustuskykyäsi.

Seksin harrastaminen on mainio tapa vahvistaa kahden ihmisen välistä tunnesidettä. On kuitenkin normaalia, että esimerkiksi parisuhteessa elävillä petipuuhien saralla tulee myös niin kutsuttuja kuivia kausia. Silti välillä olisi hyvä harrastaa seksiä myös silloin kun tuntuu, että halut eivät ole huipussaan. Lemmenleikit voivat nimittäin kohottaa mielialaa nopeasti.

Elite Daily -sivusto kokosi yhteen päivittäisen seksin harrastamisen hyödyt.

1. Kasvattaa henkistä yhteyttä

Seksin harrastamisen tiedetään lisäävään oksitosiinin määrää elimistössä. Oksitosiini on niin kutsuttu hyvän olon hormoni, jota erittyy muun muassa orgasmin saamisen aikana.    

- Päivittäinen seksin harrastaminen tarkoittaa henkistä ja fyysistä läheisyyttä kumppanin kanssa. Tällainen yhteys kasvattaa hyvän olon tunnetta ja sidettä osapuolten välillä, toteaa seksuaalikouluttaja Logan Levkoff.

2. Orgasmit lievittävät stressiä

Länsi-Skotlannin yliopiston tutkijoiden mukaan orgasmin aiheuttamat endorfiini- ja oksitosiiniryöpyt auttavat ehkäisemään stressin lisäksi myös masentuneisuutta.

Tutkimuksen mukaan ne henkilöt, jotka saivat orgasmin säännöllisesti kaksi kertaa viikossa, selvisivät myös arjen stressaavista tilanteista muita paremmin.

3. Seksi lievittää myös kuukautiskipuja

Vaikka voimakkaiden kuukautiskipujen aikana seksin harrastaminen voi olla viimeinen asia, johon haluaisi ryhtyä, kannattaa kuitenkin miettiä asiaa uudelleen.

- Kun nainen saa orgasmin, hänen kohtunsa supistelee ja auttaa kehoa pääsemään eroon kramppeja aiheuttavista tekijöistä, toteaa professori Cindy M. Meston.

Orgasmin aikana elimistössä vapautuu dopamiinia, joka voi saada olon tuntumaan paremmalta ja lievittää samalla kipua.

4. Voi hidastaa ikääntymistä

Uutisoimme aiemmin, että seksin harrastaminen todella voi hidastaa ikääntymistä.

Ilmiö perustuu muun muassa siihen, että seksin harrastamisen aikana kehossa erittyy useita hyviä hormoneja, kuten esimerkiksi estrogeeniä. Estrogeeni saa ihon voimaan paremmin ja hiukset kiiltämään terveinä.

5. Nukut paremmin

Seksin aikana kehossa vapautuu myös prolaktiiniksi kutsuttua hormonia, joka voi auttaa sinua saamaan nopeammin unen päästä kiinni. Jos siis kärsit univaikeuksista, kokeile helpottaa unettomuutta harrastamalla seksiä juuri ennen höyhensaarille siirtymistä.

6. Poltat kaloreita

On totta, että seksin harrastaminen käy myös urheilusta. Montrealin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan mies voi polttaa jopa huimat 100 kaloria petipuuhien aikana ja sen jälkeisissä tunnelmissa. Tutkimuksessa selvisi, että naisilla vastaava luku on lähes seitsemänkymmenen kalorin luokkaa.

Kannattaa myös muistaa se, että mitä pidempään lemmenleikit kestävät, sitä enemmän poltat myös kaloreita.

7. Vahvistaa vastustuskykyäsi

Pennsylvanian yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ne ihmiset, jotka harrastivat seksiä säännöllisesti, kärsivät myös vähemmän vilustumisoireista.

Lue myös: Lakanat heilumaan! Seksin harrastaminen voi hidastaa ikääntymistä

Lue myös: Miten tärkeää seksi naisille on? Tutkimus selvitti

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat