Etsi
Fanit ovat huomanneet, että kuvien poistamisen lisäksi Lively seuraa vain samannimisiä henkilöitä.
Laulaja vietti aurinkoista rantalomaa yhdessä miehensä Eric Johnsonin kanssa.
Otoksessa kaksikko nauttii auringosta hiekkarannalla Kaliforniassa.
Laulaja treenaa ahkerasti pysyäkseen kunnossa Piece of Me -kiertueellaan.
Korostuksen ja varjostuksen lisäksi nenää meikataan nyt esimerkiksi kukka- ja hedelmäkuvioin.
Ohjaaja Tuukka Temonen vietti eilen 43-vuotissyntymäpäiväänsä.
Vuoden 2014 Miss Helsinki on hankkinut Thaimaan auringon alla näkyvät rusketusrajat.
Sosiaalinen media oli tärkeässä osassa, kun nuori nainen pyrki hyväksymään itsensä.
Entisen huippumallin paljas kuva on saanut varsinaisen kohun aikaan.
Evelina kertoo Me Naisille estäneensä tiettyjä sanoja Instagramin kommenttikentästä.