Kaikki artikkelit
Top 10 -listalla ovat muun muassa Portion Boys, Lauri Tähkä ja Olli Halonen.
Musiikki
noin vuosi sitten
Muusikko Olli Halonen ehti tehdä yli vuosikymmenen töitä musiikin parissa ennen läpimurtoaan.
Viihde
noin vuosi sitten
Vuoden iskelmä -kappale on maaliskuussa julkaistavan Hetken ikuinen -albumin ensimmäinen single.
Viihde
noin vuosi sitten
Lauri Tähkä on kaikkien aikojen Iskelmä Gaalan palkituin muusikko.
Viihde
noin vuosi sitten
Bilebändi Portion Boysin hittikappaleet ovat saaneet kansan laittamaan jalalla koreasti kerta toisensa jälkeen.
Viihde
noin vuosi sitten
Muusikko Arttu Wiskari tunnetaan lukuisista hittikappaleistaan ja Mökkitie Records -levy-yhtiöstään.
Viihde
noin vuosi sitten
Saara Törmä on huomioitu aiemmin urallaan Juha Vaino -palkinnolla, joka hänelle myönnettiin vuonna 2022.
Viihde
noin vuosi sitten
Lauri Tähkä on valittu viidennen kerran Vuoden miesartistiksi Iskelmä Gaalassa.
Viihde
noin vuosi sitten
Kekäläisen ja Ella Kannisen juontama ohjelma voitti vastikään Venla-palkinnon.
Viihde
noin vuosi sitten
Muusikko Bessin alkanut vuosi on ollut voitokas: tällä kertaa menestysartisti huomioitiin Vuoden naisartistin -palkinnolla.
Viihde
noin vuosi sitten
Pop-yhtye Portion Boys on tehnyt musiikkia jo yli vuosikymmenen ajan.
Viihde
noin vuosi sitten
Vuoden tulokas -palkinnolla huomioitu Olli Halonen on toiminut ennen soolouraansa muun muassa Satin Circus -yhtyeen rumpalina.
Viihde
noin vuosi sitten
Tähän mennessä eniten palkintoja Iskelmä Gaalassa ovat kahmineet Lauri Tähkä (19), Juha Tapio (14) ja Suvi Teräsniska (9).
Musiikki
noin vuosi sitten
Uusia artistilisäyksiä ovat Erin, Portion Boys ja Arttu Wiskari.
Musiikki
noin vuosi sitten