Kaikki artikkelit

Lauri Tähkä nousi tänään Iskelmän Listalla kaikkien aikojen tilastoykköseksi, kun Tähkän Sinä olet minun -kappale äänestettiin 54:tä kertaa kärkisijalle.
Listakärjessä komeilee tuttu ykkönen tälläkin viikolla.
Tähkän suosio jatkuu Iskelmän listalla.
Girsin kappale kertoo arjen romantiikasta.
Vartiainen sai idean biisille kohdattuaan polttariseurueen Helsingissä.
Sinä olet minun on pysytellyt nyt listaykkösenä 17 viikon ajan.
Manserockin legenda rokkaa edelleen tuoreella kappaleella.
Jos lähdenkin huomenna on biisi elämän kulusta ja hyväksynnästä.
Kappale kertoo vahvoista tunteista toista ihmistä kohtaan.
Kappale on Tapion albumilta Sinun vuorosi loistaa.
Iskelmän listan johdossa on edelleen Lauri Tähkä.
Harjun kappale kertoo monelle tutusta riittämättömyyden tunteesta.
Tähkän vuosi on ollut täynnä menestystä - ja se jatkuu Iskelmän listalla.
Tarviin vielä yhden yön aikaa -kappale on tähden mukaan saanut inspiraatiota Madonnasta.
Vikmanin kappale kertoo rohkeudesta hypätä rakkaussuhteeseen.
Mä en kestä -kappale on jatkoa Voutilaisen flirttaavalle Miks ei -hitille.