Etsi
Eniten roskia löytyi asemien seudulta.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut ohjeistavat sivuillaan kirjojen oikeaoppisen kierrättämisen.
Kierrätyskeskuksen mukaan kyse on sekä laatukriteereistä että turvallisuudesta.
Ympäristöasiantuntija ohjeistaa myös rasvaisten alumiinivuokien oikeaoppisessa kierrättämisessä.
Pullot voi vielä palauttaa, mutta vuodenvaihteessa niistä ei enää saa panttia.
Nyt on aika selvittää, kuinka hyvin osaat lajitella!
Vaatteiden loppuun käyttäminen on yhteydessä parempaan itsetuntoon ja kehonkuvaan.
Sähkötupakkaa ei tule missään nimessä heittää esimerkiksi sekajätteeseen.
Mihin jäteastiaan rapujen roippeet, lautasliinat tai muoviset kuohuviinilasit lajitellaan?
Hyvän sadon sattuessa omenoita voi kertyä yli oman tarpeen.