Etsi
Kissat ja koirat ovat molemmat upeita lemmikkejä. Tutkimuksen mukaan hauvojen kiintymys on kuitenkin jotakin tavattoman suurta.
Lemmikit ovat monelle elämän valo, mutta niiden irtokarvat puolestaan ovat monelle suunnaton riesa. Onneksi ongelmaan on helppo ratkaisu.
Jos omistat koiran, ilahdut takuulla tuoreesta tutkimuksesta. Tulosten mukaan olet pidetty persoonallisuus.
Kissaveljekset Bolt ja Keel hylättiin, mutta uusien omistajien kanssa he ovat päässeet useisiin seikkailuihin.
Nettihitiksi nousseen kissan omakuvat saavat hymyilemään.
Lemmikin hassuilta näyttävät tavat saattavat joskus kieliä siitä, että jokin on vialla.
Sarjakuvataiteilijan piirtämään kuvaan on piiloutunut katti, jota ei kuitenkaan heti ole tunnistaa.
Kissan kehräyksen rauhoittavalla äänellä on myös uskomattomia terveyshyötyjä.
Karvaton, piiskahäntäinen kissa ei näytä perinteiseltä katilta, mutta sfinxin sydän on kultaa.
Uudenlainen kantolaukku mahdollistaa sen, että läsnäolijat eivät välttämättä edes huomaa kissan olevan mukana matkassa.