Kaikki artikkelit

Kohteliaisuuksien ei tarvitse olla aina imeliä ja romanttisia rakkaudentunnustuksia.
Toisinaan kohteliaisuudeksi tarkoitettu lause onkin jotain ihan muuta.
Oman kumppanin pienet kohteliaisuudet ja kehut riittävät pelastamaan huonoimmankin päivän.
Pienillä sanoilla saattaa toisinaan olla suuri merkitys.
Pienellä sanalla voi olla suuri vaikutus.
Asiantuntijan mielestä paras kohteliaisuus on antaa kumppanilleen täyden huomionsa.
Aivan kuten naiset, myös miehet rakastavat komplimentteja.
Kumppanin, ystävän tai miksei tuntemattomankin kehuminen saattaa pelastaa niin hänen kuin sinun omankin päiväsi.
Jokainen rakastaa kuulla kauniita sanoja. Siksi kohteliaisuuksien kertomista ei kannata jättää väliin.
Toista kannattaa kehua muun muassa ystävyydestä tai yksinkertaisesti siitä, että toinen on olemassa.
Pienikin avunanto tai huomionosoitus saattaa pelastaa jonkun toisen ihmisen päivän.  
Joskus toisen kehuminen saattaa unohtua, vaikka se olisi tärkeää tavallisessakin arjessa. Kokosimme ihania lauseita, joilla toista voi kehua ja tsempata.
Jokainen rakastaa kohteliausuuksia. Siksi niitä kannattaakin kertoa omalle rakkaalleen säännöllisesti.
Totuus on, että mies ei välttämättä pidä kaikista kavereistasi tai jokaisesta ideastasi, vaikka niin esittäisi.
Modernilta herrasmieheltä vaaditaan, paljon! Taitoja kaivataan aina mekaanikosta sihteeriin sekä tietotekniseen tukeen.
Kohteliaisuuksien vastaanottaminen on monille vaikeaa. Erityisen vaikeaa se tuntuu olevan naisille.