Etsi
Syynä pulaan on muun muassa poikkeuksellisen pitkä hellejakso.
Arvokkaat vihannekset menevät helposti pilalle ja menettävät makunsa väärin säilytettynä.
Kurkun kotimaisuusaste on jopa 93 prosenttia.
Esimerkiksi perunat ja sipulit tulisi säilyttää huoneenlämmössä.
Erilaiset flunssat ja vilustumiset ovat valitettavan tuttuja monelle tähän vuodenaikaan.
Esimerkiksi kuiva huoneilma voi aiheuttaa karheuden tunnetta kurkkuun.
Kurkkusyöpään sairastuu Suomessa reilu sata henkilöä vuosittain. Tuore tutkimus on kuitenkin kerännyt uutta tietoa siitä, miten kyseiseen tautiin sairastumisen riskiä voisi pienentää.
Muun muassa perunan on todettu auttavan turvotukseen.
Naiset ovat innostuneet uudenlaisesta "puhdistushoidosta".