Kaikki artikkelit

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tietoon on tullut, että kuluttajille on myyty tulipalon vaaraa aiheuttavia jouluaiheisia kynttiläasetelmia
Videolla Ansa Kynttilä esittää värilaulun, jolla kuullaan hieman härskimpiäkin sanoja.
Takaisinveto koskee tuotetta sen kaikissa värivaihtoehdoissa.
Niksin avulla viileisiin syys- ja kesäpäiviin saa ihan uudenlaista tunnelmaa.
"Hieman karmivaa, jos minulta kysytään", kommentoi eräs fani kuvaa sosiaalisessa mediassa.
Kynttilät ottavat nyt kuplien muodon.
Ernest Lawsonin Ansa Kynttilä -niminen hahmo sijoittui sketsihahmokilpailussa toiseksi.
Kynttilän palamista tulee muistaa tarkkailla, sillä esimerkiksi savuttava kynttilä aiheuttaa enemmän hiukkaspäästöjä kodin huoneilmaan.
Niksi toimii erityisen hyvin kynttilöille, joiden sytyttäminen on vaikeaa.
Tarvitseeko veden lämpötilaa mitata? Entä pitääkö kynttilät kovettaa kylmässä vedessä?
Somessa leviää video, jossa vinkataan, kuinka trendikynttilöitä voi tehdä itse.
TikTokissa on runsaasti erilaisia ohjevideoita, joista on apua esimerkiksi kodin sisustamisessa.
Tuotteella on virallinen lisenssi.
Monen kotoa löytyy tuoksukynttilöitä. Tuoreen tutkimuksen mukaan parempi on kuitenkin luopua tavasta, oman terveyden vuoksi.
Unohdetaan ruusu ja laventeli - uutuuskynttilä tuoksuu reteästi sipseiltä.
Mallikaunottaren kampaajalla erikoinen tapa hoitaa hiuksia: Polttaa kynttilällä.