Kaikki artikkelit

Sykkeen tarkkailu paljastaa paljon treenisi tehosta.
Jotta treeni kulkisi hyvin, kannattaa eväät olla kohdallaan.
Tuoreessa tutkimuksessa vertailtiin eri liikuntamuotojen hyötyjä.
Puolen tunnin kävelylenkki kartuttaa päivittäistä askelmäärää noin viisituhatta askelta.
Satu Kotonen on tuttu näky myös Likkojen lenkillä.
Olen se tyyppi, joka uskottelee olevansa aivan hullun innokas kuntoilija. Todellisuudessa kulutan enemmän sohvaa kuin lenkkarinpohjia.
Jotta kävelylenkit polttaisivat rasvaa, on hyvä tarkkailla syketasoja.
Ennen juoksulenkkiä on hyvä aktivoida myös pakarat.
Pienellä muutoksella saadaan yllättäviä tuloksia aikaan.
Joskus kannattaa kävelylenkillä poiketa polulta, kirjaimellisesti.
Vaikka rakastaisikin lenkkeilyä, voi se olla vaikeaa kuumalla kelill. Onneksi on keinoja, joilla kuumuutta voi hallita lenkin aikana.
Kesän aikana nähdään kaksi Likkojen lenkki -tapahtumaa Tampereella ja Oulussa.
Näyttelijä Riku Nieminen hyppää Kirsi Salon saappaisiin visailuohjelman juontajana.
18-vuotiaan Walnut-koiran omistaja pyysi sosiaalisessa mediassa muita koiraihmisiä heidän viimeiselle yhteiselle lenkilleen. Osallistujia oli lopulta satoja.
18-vuotias koira pääsee lempirannalleen viimeiselle kävelylle, mutta ei tule tekemään sitä todellakaan yksin.
Tutkimuksessa osa lenkkeilijöistä treenasi perinteisten lenkkikenkien kanssa, kun taas lopuilla olivat käytössään minimalistiset juoksukengät.