Kuva: Fotolia

Mies riiteli vaimonsa kanssa ja lähti kävelylle - lenkki päättyi viikon ja 450 kilometrin kuluttua

08.12.2020 19:45 - Roy Kokkonen

Italialaismies häipyi lenkille viilentämään hermojaan riideltyään vaimonsa kanssa. Rauhoittuminen kesti varsin kauan - poliisi löysi hänet viikon kuluttua kävelemässä 450 kilometrin päässä kotoaan.

Italialaismedia on uutisoinut laajalti erikoisesta tapauksesta, jossa mies oli riidellyt vaimonsa kanssa. Hän oli päättänyt lähteä viilentämään päätään lenkille. Ilmeisesti rauhoittuminen vaati oman verran aikansa, sillä lenkki päättyi vasta viikon ja 450 kilometrin kuluttua, kertoo muun muassa BBC.

Sosiaalisessa mediassa miestä on nimitetty Italian Forrest Gumpiksi kuuluisan elokuvahahmon mukaan. Elokuvassa Tom Hanksin näyttelemä hahmo lähti juoksemaan Yhdysvaltojen halki edestakaisin.

Italialaismies lähti eeppiset mittasuhteet saavuttaneelle lenkilleen Pohjois-Italian Comosta. Hän oli jatkanut kävelyään jo viikon ajan, kunnes poliisi pysäytti hänet rannikkotien laidalta Fanossa, joka sijaitsee Adrianmeren rannalla.

Hän kertoi poliisille tulleensa kaupunkiin kävellen. Miehen mukaan hänen matkansa oli edennyt noin 60 kilometrin päivävauhdille. Matkan varrella ihmiset olivat tarjonneet hänelle ruokaa ja juomaa.

- Olen ihan ok, ehkä vähän väsynyt, hän oli todennut poliisille.

Sosiaalisessa mediassa miestä on arvosteltu maassa liikkuvan ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta. Toisaalta joidenkin mielestä hänet tulisi palkita esimerkiksi uusilla kengillä. Lisäksi on muistutettu siitä, että rauhoittuminen vaikka sitten lenkkeilemällä on aina parempi ratkaisu kuin väkivalta.

Joka tapauksessa poliisi joutui antamaan miehelle sakot yöllisen ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta.

Miehen ollessa lenkillä hänen vaimonsa oli tehnyt miehestä katoamisilmoituksen. Poliisin otettua yhteyttä hän saapui Fanoon hakemaan miehensä kotiin. Ei ole tiedossa kuinka nainen reagoi siihen, että mies sai maksettavakseen 400 euron sakot tempauksestaan.

Lue myös: Mies näki pelottavan hahmon kotonaan ja jakoi kuvan nettiin - 'Kunpa tämä olisikin feikki'

Lähde: Unilad, BBC

Kilpailut

Uusimmat