Etsi
Lähelle katsominen on silmille kuormittavaa.
Pienillä teoilla voi vaikuttaa suuresti silmien terveyteen.
Silmätautien erikoislääkäri huomauttaa, että alle 2-vuotiaan ei tarvitsi katsoa lainkaan älylaitteita tai televisiota.
Nainen huusi hysteerisenä, ettei näe mitään.
Tärkeää on muun muassa muistaa ottaa linssit yöksi pois, sekä putsata ne hyvin aina käytön jälkeen siihen sopivalla aineella.
Vaikka piilolinssit tuntuisivat mukavilta silmissä, ne voivat silti olla näöllesi vaaraksi.
Aiemmin on uskottu, että näköaistin kehittyminen tapahtuisi pääasiassa vain lapsuudessa. Tuoreen tutkimuksen mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa.
Silmien lepuuttamisen lisäksi myös aivot tarvitsevat taukoja työpäivän aikana.
Kuvassa mansikat muodostuvat harmaista pikseleistä, mutta ne näyttävät silti punertavilta. Tästä on kiittäminen aivojemme tapaa havainnoida värejä eri valaistusolosuhteissa.
Huonontunut näkö on yhdistetty tutkimuksissa useisiin terveysongelmiin.