Etsi
Amerikkalaismies selvisi valtavasta syöksystä vammoitta.
Chicagon kaupunginvaltuutettu joutui ikävän onnettomuuden uhriksi. Valtuutettu uskoo syypään olevan itsetuhoinen orava, eikä hän edes pelleile.
Liitopuku on laskuvarjo- ja base-hyppyihin tarkoitettu puku, joka antaa hyppääjälle mahdollisuuden pitkään vaakalentoon. Nopeudet voivat nousta jopa yli 200:n kilometriin tunnissa.
Blogia kirjoittavan kahden lapsen äidin mukaan hänen virheensä oli anteeksiantamaton ja hän toivookin muiden oppivan siitä.
Pelkkä vilkaisu puhelimeen ajon aikana saattaa muuttaa elämäsi – tai jonkun toisen elämän – täysin.
Näyttelijä putosi hevosen selästä.
Mies riensi auttamaan auto-onnettomuuden uhria, mutta vasta kun kamera oli aseteltu videoimaan tekoa.
Sosiaalisessa mediassa leviää raivo tamperelaista autoilijaa kohtaan.
Huhtikuun 26. päivänä vuonna 1986 räjähti entisessä Neuvostoliitossa lähellä Pripyatin kaupunkia ydinreaktori tuhoisin seurauksin. Tältä aavekaupunki näyttää nyt.
Koskettavat valokuvat onnettomuudesta selvinneestä pariskunnasta ovat liikuttaneet monia.