Etsi
Jokainen painonpudotuksesta haaveileva tietää, että yhdellä aterianvaihdolla ei voi saada aikaan ihmetuloksia, vaan kyse on suuremmista linjoista. Tarjolla on kuitenkin lukemattomia laihdutusvinkkejä, joten mitkä todella toimivat?
Rasvaisista ruoista kannattaa pysyä erossa.
Yhdysvalloissa asuva suomalaismuusikko kertoo luopuneensa eläinkunnasta peräisin olevista tuotteista.
Nyt tiedetään, keillä on kaikista suurin riski sairastua keliakiaan. Oireet voivat ilmaantua missä iässä tahansa.
Onko ruokavaliosi retuperällä? Asiantuntijan vinkeillä saat olon paremmaksi ja kilot karisemaan
Monella suomalaisella kesäloma näkyy vyötäröllä ja syksy onkin suosittu aika aloittaa dieetti. Niukasti ravintoa sisältävien kuurien sijaan ratkaisu laihtumiseen löytyykin aivan toisin ohjein.
Liiallinen suolan määrä ruokavaliossa voi aiheuttaa kummallisia oireita, kuten sen, että useat ruuat tuntuvat maistuvan liian miedoilta.
Useimmat meistä kärsivät sokerikoukusta, vaikka kehomme ei tarvitse juuri lainkaan sokeria.
Flow tarjoaa kävijöilleen laajan kattauksen myös ruuan ja juoman parissa – annoksia löytyy joka makuun.
Ötököiden hyödyntäminen päivittäisessä ruokavaliossa on taas askeleen lähempänä toteutumista – mutta haluaisitko sinä maistaa kyseistä juomaa?