Etsi
Saatat esimerkiksi huomata, että sama makeamäärä ei tyydytäkään sinua.
Näyttelijä on kertonut olevansa hyvin perso ruualle, mutta noudattaa kuitenkin tiettyä aikaikkunaa syömisten kanssa.
Personal trainer ja ravintoasiantuntija listasivat täsmävinkit parikymppisestä nelikymppiseen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän tutkimuksen mukaan aikuiset saavat ruokavaliostaan muun muassa A-vitamiinia liian vähän.
Ravintoasiantuntija kehoittaa muun muassa syömään hiilihydraattipitoisen aterian noin muutamaa tuntia ennen treeniä.
Esimerkiksi lohi ja kananmunat tekevät hyvää ohentuvalle kuontalolle.
Tulisi muistaa, että jatkuva laihdutuskuurilla olemine tekee usein enemmän hallaa kuin hyötyä hyvinvoinnille.
Ensimmäiset juonteet ilmestyvät iholle kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. Esimerkiksi a- ja c-vitamiinit hellivät ihon kuntoa.
Esimerkiksi parapähkinät kannattaa sisällyttää ruokavalioon.
Suunnitelmallisuus ruuanlaitossa vähentää myös karkkihampaan kolotusta.