Kuva: AOP

Näyttelijäkaunotar Anne Hathaway luopui vegaaniruokavaliosta - yksi ilta muutti mielen

24.04.2019 17:15 - Milena Raappana

Päätökseen tahattomasti vaikutti myös näyttelijä Matt Damon.

Näyttelijä Anne Hathaway, 36, noudatti vuosikausia vegaanista ruokavaliota. Se jäi kuitenkin taakse vuonna 2014 illallisella näyttelijä Matt Damonin, 48, kanssa.

Hathaway ja Damon olivat kuvaamassa elokuvaa Islannissa ja olivat syömässä Michelin-tähden ravintolassa. Damon sanoi, että syö mitä tahansa, mitä kokki hänelle haluaa tarjoilla. Samaan aikaan Hathaway pohti, tarjoilisiko ravintola hänelle vegaanista ruokaa ja miten hän ei aiheuttaisi ruokavaliollaan liikaa vaivaa.

- Olin ainoa vegaani ja kaikki muut ympärilläni tilasivat, mitä mieli halusi. Lopulta uskalsin kysyä pienellä äänellä, onko heidän kalansa paikallista. Tarjoilija osoitti ulos ikkunasta ja kysyi ’näetkö tuon lahden?’, näyttelijä kertoi Tatlerin haastattelussa.

Hathaway päätti kokeilla kalaa ja tunsi olonsa heti paremmaksi. Hän kuvailee tunteneensa, kuin hänen aivonsa olisivat käynnistyneet uudelleen. Aikaisemmin Oscar-palkittu näyttelijä kertoi Harper’s Bazaarille, että vegaaniruokavalio pidätteli häntä eikä hän tuntenut oloaan hyväksi etenkään Interstellar-elokuvan kuvauksissa, jossa hänen piti pitää yllään 18 kiloa painavaa avaruuspukua.

- En vain tuntenut oloani hyväksi ja terveeksi enkä ollut vahva. Islannissa syömäni lohen jälkeen oloni oli vain parempi, hän perustelee päätöstään.

Lue myös: Anne Hathaway lihottaa itseään roolia varten - "Olen tyytyväinen kroppaani"

Lue myös: Tähtinäyttelijät, jotka ovat saaneet potkut rooleistaan - Ryan Gosling erotettiin painonsa vuoksi

Lähde: People.com

Kilpailut

Uusimmat