Etsi
Sisu 2 julkaistiin Yhdysvalloissa viikonloppuna.
Sisu 2 tulee teattereihin Yhdysvalloissa tällä viikolla.
Sisu 2 sai ensi-iltansa 24. lokakuuta.
Elokuva saa ensi-iltansa 22. lokakuuta.
Elokuvan toinen osa julkaistaan 22. lokakuuta.
Jalmari Helanderin ohjaama Sisu julkaistiin vuonna 2023.
Tänä vuonna myös yleisö sai äänestää yhtä Jussin saajaa.
Hideo Kojima on suunnitellut muun muassa Metal Gear -pelisarjan. Hänellä on Twitterissä (X) yli 3,5 miljoonaa seuraajaa.
Elokuva saavutti valtavia katsojalukuja Suomessa ja ulkomailla.
Elokuvaa on katsottu sankoin joukoin Suomessakin.